Minä kun en ole ollut sairaalassa potilaana niin kaikki on vähän uutta ja ihmeellistä. Tiedä sitten, olenko realisti vai jo laitostunut, mutta hyvin tähän rytmiin on tottunut. Alla siis listattuna pieniä vinkkejä tuleville potilaille niin ei tarvitse hätääntyä!
Ensimmäinen hauska huomio oli kun pääsin pois leikkauksesta. Kun laittoi silmät kiinni, polvet oli koukussa. Kun katsoi peiton alle, ne olivatkin suorassa. Selkäydinpuudutus on vekkuli juttu. Ja varsinkin siinä vaiheessa se on vekkulia, kun polvia myöden on tunto mutta nivusissa ei mitään. Mutta kyllä se siitä, ajan kanssa...
Siinä sitten lääketokkurassa makaillessa tulee välillä vessakin mieleen. Mutta ei siitä oikein jaksa välittää, ottaa mieluummin tirsat. Jossain vaiheessa herää kuitenkin ajatus, että ihan kuin olisi vähän pissahätä. Ja edellisestä vessakäynnistä on kuitenkin aikaa liki vuorokausi.
Sorsa löytyy vierestä, ei hätää. Istuaaltaan, kyleltään ja vaikka missä mutkalla mutta ei niin mitään. Pienen rohkaistumisen jälkeen pyydän hoitajaa viemään vessaan. Pöntölle istumaan, jalkaan iskee kauhea kipu kun se roikkuu tyhjän päällä ja kaikki veri pakkaa avoimeen jalkaterään. Viimein helpottaa, tuntuu että kaikesta huolimatta portit aukeaa. Vaan eipä vaan aukeakaan. Kiemurtelua, vääntelehtimistä, välillä pitää kokeilla seisaaltaan... Kovia menttaaliharjoituksia ja viimein pieni liru! Ja samaa rataa sitten rakko tyhjäksi. Välillä hoitaja käy koputtelemassa ovea että "onko kaikki kunnossa?". Naama on valkoinen, kylmää hikeä pukkaa ja jalkaa särkee tolkuttomasti. Aikaa kuluu parikymmentä minuuttia. Oppii arvostamaan pissaamistakin...
Kun kerroin hoitajalle tästä "pienestä" ongelmasta, niin syynä ovat vahvat kipulääkkeet jotka lamaavat rakon. Vaihtoehtona oli katetrointi joten jatkoin vessassa viihtymistä. Ja kun lääkkeet loppui, rakkokin alkoi toimia.
Päivä rytmittyy täällä aika pitkälti ruokailujen ja lääkkeiden tahtiin. Kun viisi kertaa päivässä annetaan ruokaa ei nälkä pääse iskemään. Ei, vaikka sairaalaruokaa kovasti moititaankin. Olen varma että painoa kasaantuu kun muuta ei tee kuin syö ja makkaa! No, sitä on sitten kotona alkavilla italialaisviikoilla aikaa pudottaa.
Kolme kertaa päivässä minulle laitetaan tipalla antibioottia. Eli vaikka yöllä hoitsu hiipii silittelemään niin tippaa hän vain laittaa ja korvasta mittaa kuumetta. Eli ei kannata innostua!
Lääkäri vilkaisee haavoja kerran päivässä jolloin myös siteet vaihdetaan. Tähän asti on menty "kassellaan" kommenteilla mitä nyt lauantaina lääkäri totesi: tuo on muuten ihan tohjona tuo sun jalkas!" Thanks...
Nyt on taas aamupala syöty ja odottelen lääkäriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti