Ensi puraisu

Elämä alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan normaalia arkea. Parin viikon sisällä on tullut käytyä ammattiosaston toimikunnan kokouksessa, Metalli 52:n ja JHL:n yhteisessä talvitapahtumassa, sivistyslautakunnan kokouksessa ja kävinpä ammattiosaston toimistolla tekemässä yhden päivystyksenkin. Ainoa asia, mikä tässä mättää, on se että joka hiton menoon pitää ruinata kyyti jostakin. Pääasiallinen kuljettaja on rouva mutta esimerkiksi lautakunnan kokoukseen tarvitsi kolme eri kuskia. Menohaluja alkaisi olla ja kokouksia harva se päivä, mutta liikuntakyvyn puute rajoittaa. Silloin tuo ei vielä haitannut, kun ei ollut jalan takia mitään mahdollisuuksia käydä missään, mutta nyt pienet riennot jo sujuu. No, josko reilun kuukauden päästä saisi ajaa autoa. Eppäillä kyllä soppii, siltä tuntuu. Hain kunnaltakin vaikeavammaisen kuljetustukea, mutta taitaa jalka olla kunnossa ennen kuin sieltä päätöstä tulee.

Jalassa ei sinänsä ole tapahtunut oikeastaan mitään, siis ainakaan mitään huomattavaa. Kun on liikkeessä niin punoittaa ja turpoaa, kun makaa paikallaan niin tuntuu kuin sähköä menisi läpi. Kipuja ei kauheasti ole edelleenkään, nukkumaan käydessä olen ottanut napin. Enkä sitäään edes joka ilta. Mutta sen tuntuinen jalka on, että kun lupa "kävellä" tulee, niin lääkkeiden syönti lisääntyy. Sellaista kipunointia tulee kun johonkin varvas vähän kolahtaa. Varsinkaan "nimetön" ei siedä yhtään taivuttelua, siitä kohtaa tulee k-piikki ulos. Viikon päästähän noista piikeistäkin pääsee eroon. Voi helvetti sitäkin päivää...

Tällä viikolla uskalsin pitää lapset kotona koko päivän. Hyvin meni kun korttia pelattiin ja katsottiin lastenohjelmia. Pienestä palvelusväestä oli muutenkin iloa ruoanlaitossa ja muissa pakollisissa askareissa. Onni tosin valitti "MIKSI MEIDÄN PITÄÄ AINA TEHDÄ KAIKKI TYÖT JA TYÖ TEETTE ÄIDIN KANSSA VAAN RUOKAA!", siis kun piti korjata astiat pois ruokapöydästä. Isin poika, aina vähän pitää liioitella kotihommia. Oman korvienvälinkin takia on hyvä että muksut on kotona, on vähän muutakin kuin telkku ja läppäri. Nyt saavat olla viikossa ainakin yhden tai kaksi päivää kotona, ei tarvitse Hannankaa ajella niin paljoa edes takaisin.

Tänäänkin soittelin vakuutusyhtiöön. Maanantaina on viimeinen palkallinen päivä ja siitä alkaa vakuutusyhtiön maksuvelvollisuus. Eilen oli jo lähtenyt tehtaalta palkkatodistus vakuutusyhtiöön. Saattaa olla, että sieltä alkaa rahaakin tulla ensi kuussa. Toiottavasti tai sitten tulee konkurssi. Vakuutusyhtiöstä sanoivat, että kiirehtivät asiaa ja voivat vaikka maksaa kaksi kertaa kuussa päivärahaa. Jotenkin tuntuu epäilyttävltä, kun kaikki on toiminut vakuutusyhtiön kanssa niin hyvin. Tosin jos työnantaja olisi hoitanut asiat niin kuin kuuluu, ei minun olisi tarvinnut edes vakuutusyhtiöön soittaa. Tehtaan kanssa kun on ollut vähän nihkeämpää, vaikka sieltä eräskin henkilö sanoi, ettei minun tarvitse itse mistään huolehtia vakuutusyhtiön suuntaan. Olisi saattanut päivärahojen saanti hieman viivästyä jos olisin tuon uskonut. Muistutuksena kaikille että pitäkää huoli oikeuksistanne älkääkä ihan sinisilmäisesti luottako, että kaikki hoidetaan niin kuin pitäisi.

Yksi erityisen mukava asia piristi viikko sitten päivää. Eräästä lehdestä otettiin yhteyttä ja pyydettiin kolumnia siitä, miten tapaturma kävi ja miten siitä on elämä jatkunut. Siellä oli selkeästi asiantunteva päätoimittaja (lipasu, terkkuja vaan...) lukenut tätä blogia. Eli minä alan sitten tituleerata itseäni tulevaisuudessa kolumnistiksi! Hah, ja yhden kolumnin kokemuksella. Siis jos se nyt ikinä julkaistaan....

Sitten se ensi puraisu. Nyt on liki kaksi kuukautta, kun edellisen kerran edes maistoin mitään alkoholipitoista. Mutta nyt, kun lapset menivät nukkumaan, avasin fizz-tölkin. En tiedä, olenko tätä yhtä ansainnut mutta mitä väliä. Hyvältä se maistuu, näköjään. Ja ei, en ole ottanut enkä ota panacodia tänään! :D

PRKL! Koirakin jäi sitten auton alle!!!

Kyllä tuntuu huono tuuri riivaavan. Sunnuntaina Hanna oli lähdössä hiihtämään lasten kanssa ja vei koirat häkkiin. Eikös Ruski pyörähtänyt salamana ympäri, kun hihnan otti pois kaulasta, ja livahti ovesta karkuteille. Ja Santtu tietenkin perässä!

Ei mennyt pitkään kun pihaan tuli saab josta etuvalo ja vilkku rikki. Kuski kertoi että musta koira oli jäänyt alle ja joku oli neuvonut meille. Heti perään ajoi volvo pihalle kyselemään kanssa kenen koiria ja lupasivat lähteä hakemaan ne kotia. Onnettomuudekseen volvo vain peruutti penkkaan ja jäi siihen tukkien tien.
Hannakin tuli lasten kanssa kotia tässä vaiheessa. Siinä sitten soiteltiin naapurille ja ukille että saataisiin ainakin Santtu kotia että päästäisiin lääkäriin, joka viimein löytyi Parikkalasta.

Ohi ajanut naapuri toikin Santun kotia kun oli tunnistanut meidän koiraksi. Ruskikin hölkytteli tietä myöten kohta ja joku sai sen tieltä kiinni. Naapuri sai hinattua volvon pois penkasta ja ukki lähti viemään meitä Parikkalaan. Hannasta ei olisi kyllä ollut autoa ajamaan, sen verran vatkasi kädet säikähdyksestä. Perheen tytöt ottivat muutenkin jutun aika rankasti, oli aika itkuista porukkaa. Onni sen sijaan pyörähti sisälle katsomaan lastenohjelmia...

Kun Santtu kannettiin autoon, ei sillä pelannut yksikään jalka ja pääkin näytti siltä että silmästä vuotaa verta. Minulla oli aivan päivänselvää että lopettaminen on edessä. Lääkäri totesi heti että oikea etujalka on poikki kun se on aivan hervoton. Muut jalat jo siinä vaiheessa liikkuivat.

Seitsemän tai kahdeksan röntgenkuva jälkeen Santusta ei löytynyt yhtään murtunutta luuta. Sisuskalutkin näyttivät ehjiltä, samoin virtsarakko joka vielä lopuksi ultrattiin. Silmät olivat ihan ok, veri tuli silmän alta olevasta muutaman sentin haavasta joho tuli pari tikkiä. Silmän päälläkin oli pieni vekki joka ei vaatinut tikkausta. Ainoa paha asia on tuo oikea jalka joka ei ota yhtään päälle eikä Santtu sitä edes nosta. Lääkärin mukaan kuukaudessa selviää onko kyseessä "puujalka" vai onko hermot katkenneet. Kyllä siellä jotain pientä eloa tuntuisi olevan kun rapsuttelee. Mutta sitten pitää miettiä mitä tehdään jos jalka ei tule enää yhtään toimivaksi. Muuten tuntuu olevan oma ahne, vilkas itsensä. Mutta aika näyttää, toivotaan parasta.

Omalta kohdalta voi sen sanoa ettei juuri mitään muutosta ole tapahtunut. Ei jalassa eikä kuulemma työmaallakaan. Tapaturman tutkinta on edelleen viemättä loppuun joten vakuutusyhtiöön ei ole saatu lähetettyä selvitystä tapaturmasta. Tämä taas tarkoittaa sitä että kahden viikon päästä loppuu palkanmaksu eikä vakuutusyhtiöltä saa korvausta.

Saattaa alkaa vituttamaan pikkuhiljaa. Ihan kuin tässä ei olisi muutakin ajattelemista kuin päivänselvien asioiden takia soitella pitkin maailmaa. No, eiköhän tämäkin tästä, pikkuhiljaa. Luulen, että kun saan tämän päivän puhelut soitettua, niin asia on paljon selvempi. :)

Sukulointia

Taas on viikko lopuillaan, huomenna jo perjantai. Aika tuntuu kuluvan hitaasti mutta johonkin nuo päivät katoavat. Tänään pääsi jopa IAP:n kokoukseen!.

Viime viikonloppu oli tapatumarikas kun kaverit kävivät parivuotiaan tytön kanssa kylillä. Vuoteen ei oltu nähtykään. Yksi työtaso kasattiin ja yläkerran tolppaan asennettiin telkkari. Siis kaveri teki, minä olin piällysmiehenä. Sinänsä outo vierailu ettei tullut saunottua eikä parannettua maailmaa aamuyöhön. Mutta joskus näin...

Sunnuntaina käytiin lasten ja papan kanssa sukuloimassa Haminassa. Hannaa ei otettu mukaan kun se ei ole mitään sukua. Tai sitten rouva halusi jäädä tekemään rauhassa esseetä. Jokainen voi valita mieleisen vaihtoehdon.
Olikin mukava käydä morjestamassa pitkästä aikaa Joppe-setää. Oskulla piipahdettiin myös kahvittelemassa. Rakkaalla serkullakin olisi käyty mutta jouduttiin jäämään ulkorappusille. Mahatautia perheessä, joopajoo... ;D
No ensi kerralla sitten!
Onkin alkanut jo ahdistaa, ettei sukulaisia näe enää nykyään kuin hautajaisissa. Pitää tehdä tähän muutos kun alkaa koipi kestää autolla ajoa. Se on lupaus, vaviskaa sukulaiset!

Kummiakin käytiin moikkaamassa sairaalassa jossa toipuu aivoveritulpasta. Mukava oli nähdä pitkästä aikaa vakkakin sinänsä ikävissä puitteissa. Kaikkea voi näköjään sattua, ihan jokaiselle.

Jalka kesti suht hyvin matkan rasitukset. Illalla tosin turvotti ja pakotti mutta panacodilla siitä selvisi. Kyllä pienet kolotukset kestää kun pää saa tuulettua. Välillä täällä kantapäät tömisee ja puhutaan aika isoilla kirjaimilla eli hyvä jos vähän tuulettaakin. Vaikka kaipa tuokin kuuluu asiaan.
Kuten kuvasta näkyy, ei jalassa ole oikein tapahtunut muutosta. Siirteet voivat hyvin, kuivat lärpäkkeet ovat hävinneet. Turvotuskin on aavistuksen laskenut kun sidettä on kärsinyt pitää hieman tiukemmalla. Samoin räikeä punoitus on vaihtunut terveen kalmankeltaiseen sävyyn.
Nyt jo hirvittää vajaan kuukauden päästä oleva K-piikkien poisto. Jos piikki hojonkin hipaisee niin tunne on aika ilkeä. Voin vain kuvitella (tai siis en oikeasti...) miltä tuntuu kun se nykäistään pois. Ja niitä on siis kaksi. Prkl... Toisaalta odottaa ennen piikkien poistoa olevaa röntgeniä ja tietoa että kaikki on ok. Sitä sopii toivoa.

Hiihdottomalla lomalla

Kuten tekstien harvenemisesta voi päätellä, ei tälläisen sohvaperunan elämässä juuri tapahdu mitään. Vai mitä päättelette siitä että lähdin lasten kaverin 6- vuotis synttäreille, siis lastenkutsuille viime sunnuntaina! Alkaa kaipaamaan hieman muutakin kuin sohvannurkkaa ja läppäriä.
Tämä hiihtolomaviikko onkin tarjonnut sinänsä vaihtelua kun perhe on ollut kotona. Viikko onkin ollut aika hulinaa nimppareiden, uimahallireissujen ja muiden menojen takia. Siis muiden, ei minun osalta. Kaikesta tästä johtuen on ilmapiirikin välillä kiristynyt. Välillä on puhuttu ihan isoillakin kirjaimilla mutta ilmeisesti vakavammilta kriiseiltä on säästytty, onneksi. Hermoja tuntuu kiristävän vähän jokaisella, syystSä jos toisesta.

Koipi on liki entisellään, turvoksissa mutta aika vähillä kivuilla. Punoitus on ehkä hieman vähentynyt mutta sellaiset kihelmöinnit ja muut oudot tuntemukset lisääntyneet. Tiedä sitten alkaako tuonne pikkuhiljaa tunto palailemaan ainakin siltä tuntuu. Siirteistäkin on rupea lähtenyt aika hyvin ja itse siirteet punoittavat aika terveen oloisesti. Se kohta, josta ihao otettiin, on parantunut hyvin vaikka tuli pari viikkoa vähän sössittyäkin. Ei sitä olisi tarvinnut öljytä kun parista kohtaa vielä eritti. Öljyhän teki sen ettei ne kohdat sitten kuivuneet. No nyt nekin alkaa olla kuivat mutta antaa odottaa öljyä vielä muutaman päivän. Sinänsä vekkulia että vierekkäisiä kohtia kutittaa ja kirvelee, on vähän huono raapia. Öljy tuohon auttaisi mutta...

Viikonlopuksi tuleekin kaverit lapsineen kylille. Saa vähän vaihtelua ja piristystä tähän normaaliin rytmiin. Tiedä vaikka uskaltaisi mennä keittiöön auttelemaan ruoanlaitossa. Hanna tuntuu kaipaavan italialaisviikoille vaihtelua ja kieltämättä sitä itsekin kaipaa hellan ja nyrkin väliin. Tänään jo paistelin aamulla munia ja illalla pilkoin salaattia. Sen verran tuo uloke antaa olla pystymmässä ettei ala niin hitosti pakkaamaan painetta.

Koirat haukkuu, karavaani kulkee... Liittokokousvaalit painaa päälle ja melkein kaikki voitava on tehty. Jos kellä on mahdollisuutta äänestää niin käykää antamassa äänenne. Nyt päätetään mihin suuntaan metalliliitto menee seuraavat neljä vuotta.