Geishalle kenkää

Tänään oli se päivä kun sininen ortoosi vaihtui violettiin "geishakenkään".  Jalan olo keveni kummasti ja liikkuminen helpottui kun nilkkakin alkoi kävellessä liikkua.Kengän pohja on kova ja se tukee jalkapöytää. Tätä keksintöä on käytettävä siihen asti kunnes vakuutusyhtiössä saavat päätettyä tarvitsenko tukipohjallista.

Söpö kenkä geishalla.

Tänään soittelinkin vakuutusyhtiöön kun kirurgi kyseli tukiphjallisen perään. Vakuutusyhtiössä lähete ja kirurgin lausunto oli siirretty heidän oman lääkärin pähkäiltäväksi. Saa sitten nähdä, tarvitsenko pohjallista ollenkaan. Leikanneen kirurgin mielestä tosin ilmeisesti lopuksi elämäksi, mutta saattaahan se vakuutusyhtiön lääkäri olla viisaampi. No, pohjallista ei kuitenkaan pääse tekemään, ennen kuin vakuutusyhtiöstä on maksusitoumus. Ei auta kuin odotella, lupasivat kuitenkin kiirehtiä.

Ortoosiin verrattuna liikkuminen on sinänsä helpompaa että paino jakaantuu tasaisemmin koko jalalle. Varpaatkin saavat siis osansa painosta. Tähän asti kävely oli enemmän sellaista köpöttelyä, nyt rullaa jo vähän enemmän.

Hieman on vielä turvotusta.

Tähän ne ilonaiheet sitten loppuivatkin. Luulin, ettei jalka enää ole kauhean kipeä, mutta nyt huomasin että kyllä se on, vieläkin! Kun painoa alkaa laittamaan päkiälle, sattuu. Ja kun painoa siirtyy vielä siitä varpaille, sattuu vielä enemmän. Huomaa, ettei tuota osaa jalasta ole käyttänyt liki kolmeen kuukauteen. Vaikka varpaita on tullut väänneltyä ylös alas, ei se näköjään ole mitään verrattuna tuollaiseen kävelyn tapaiseen. Kun ortoosin kanssa tuli köpöteltyä kaupassa vähän pidemmänkin matkaa, niin tällä kengällä taitaa jäädä kävely ainakin alkuun lyhyemmäksi. Ja kipulääkettä tuntuu kuluvan. Eilen jäisillä eldoradon wokkivihanneksilla (terveysvaikutteisia kasviksia!) laskenut turvotuskin on iloisesti palannut korkojen kera.

No, perjantaina taas fysioterapiaan opettelemaan kävelemistä. Eiköhän se tästä, pienin geishanaskelin! :)

Fysioterapiaa ja kylttyyria

Viikolla lääkäri laittoi siis lähetteen fysioterapiaan. Asia ei tietenkään ole niin yksinkertaista kun maksajana on vakuutusyhtiö. Ensin pitää ottaa lähetteestä kopoi ja laittaa sitten vakuutuyhtiöön, jossa asia aikanaan käsitellään. Näin minulle puhelimessa neuvottiin ja lisäksi pitää olla sellainen paikka jonka vakuutusyhtiö hyväksyy. Käskettiin vielä soitella perään, että osaavat noukkia minun tapauksen kasasta ja kiirehtiä. Alkoi tuntua siltä, että kaiken postittelun ja kyselemisen aikana jalka ehtii parantua itsestään.
No, minähän soittelin (muutamaankin otteeseen) ja eräs virkailija antoikin minun asiaa käsittelevän henkilön suoran numeron. Asiat alkoivat taas rullaamaan ihan uudella tavalla. Lähetteet eivät olleet edes vielä menneet perille, mutta virkailija lupasi puhelimessa maksusitoumuksen kun katsoi papereista mitä minulle on käynyt. Proteesipajalle ei tosin pystynyt lupaamaan, ennen kuin saa tarkan tiedon mitä siellä tehdään. Virkailija neuvoi vielä varmistamaan fysioterapeutilta että hoitavat tälläisiä vammoja, muuten ei ole väliä missä käyn.
Kyselin vielä, miksi minulle maksettiin ennakkomaksuna sairaspäivärahaa eikä todellista. Vakuutusyhtiössä olivat ihmetelleet minun vuosiansioiden epäjohdonmukaisuutta, viime vuosi kun oli aika paljon pienempi. Viime vuonna olin viisi kuukautta osittaisella hoitovapaalla ja tein 30 tuntista viikkoa. Tätä olivat sitten kyselleet, vaikka palkanlaskennasta oli kuulemma laitettu selvitys. Olivat sitten laittaneet rahaa tulemaan ettei tarvitse ilman rahaa odotella. No, ei ne asiat aina selviä yhdellä kertaa. Mutta se on sanottava, että palvelu oli taas IF:n puolelta todella hyvää.

Ensimmäinen fysioterapeutilla käynti oli lähinnä mittailua ja kääntelyä. Varpaat eivät siis liiku ilman apua juuri ollenkaan paitsi ukkovarvas vähän. Sormilla tavuttelemalla kaikki taipuvat ilman suurempia tuskia.
Nilkka taipuu ylöspäin 5 astetta ja alas 20 astetta eikä siinäkään käsin taivuttaessa kauheasti kipua ole. Sivusuunnassa nilkka ei sitten liikukaan juuri ollenkaan.
Kaikki tämä nilkan jäykkyys johtuu pääasiassa turvouksesta ja liki kolmen kuukauden liikkumattomuudesta, mitään sieltä ei ole varsinaisesti rikki. Turvotusta onkin pitkin jalkaa, nilkan parista sentistä jalkapöydän reilu viiteen senttiin. Turvotus pitäisi saada liikuttamalla, kohoasennolla ja kylmällä pois. Liikeratojenkin pitäisi siitä alkaa paranemaan. Tosin varpaiden jänteet ovat arpeutuneet leikkauksen jäliltä johonkin kiinni mutta niidenkin pitäisi vääntelemällä rapsahdella irti.

Kävelyn opettelussa riittääkin sitten tekemistä. Jalka on ollut sairaalasta asti enemmän tai vähemmän oikealle kääntyneenä, se on ollut helpoin asento kipujenkin kannalta. Nyt kävellessä jalka on siis viistosti oikelle kuin Aku Ankalla. Eli ensimmäinen ohje on kääntää varpaat menosuuntaan. No se onkin helppo homma. Paitsi että polvi kääntyy samalla sisään päin. Polvikin pitäisi kääntää varpaiden suuntaisesti. Tämäkin onnistuu, mutta sitten alkaakin aikamoinen kipu nilkassa ja pohkeessa, ja koko jalka kääntyy lonkasta väärään suuntaan. Ohjeena on siis kävellä ajatuksen kanssa muutamia askelia huoneesta toiseen. Siitä se kuulemma alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Lisäksi nilkan ja varpaiden heiluttelua ja vääntelyä joutoaikoina.

Fysioterapiaa jatketaan kaksi kertaa viikossa näin alkujaan. Ensi viikolla tehdään Lappeessa väliaikainen  "geishakenkä" tukemaan jalkapöytää ennen kuin proteesipajalta saa "oikean" tuen siihen. Eiköhän tämä taas pikkuhiljaa mene etiäppäin.

Eilen harrastettiin lasten kanssa kulttuuria, kun käytiin Kymen Kotkien kanssa katsomassa Kotkassa Koirien Kalevalaa. Lapset tykkäsvät kovasti niin linja-automatkasta kuin teatteristakin. Vähän vaikutti, että linjurikyyti voitti teatterinkin! Mukava reissu kaikin puolin, sai Hannakin laatuaikaa yksikseen...

Kirurgilta kipeitä terveisiä

Tänään olikin sitten se kauan odotettu aika leikanneelle kirurgille. Hänen mielestään kaikki on mennyt hyvin, luut paikoillaan ja ihonsiirteet tarttuneet hyvin. Eli kaikki niinkuin pitää ja se kuulosti hiton hyvältä!

Ensin kirurgi totesi että hyvin on ihonsiirteet tarttuneet eikä niitä tarvitse erkoisesti suojata kun ovat kuopalla. Jalka siis on edelleen turvoksissa. Kun tuosta turvotuksesta kysyin, niin kuulemma yleensä vuodessa-kahdessa laskee. Eli seuraavat pari vuotta pitää ostaa kaksi paria kenkiä, jepjep...
Nilkan liikkerataa kanssa kokeiltiin. Se liikuikin aika hyvin väännellessä, eikä edes paljoa koskenut. Mutta sitten kirurgi nappasi kiinni varpaista. Totesi, että "nämähän ovat aika jäykät!",  ja alkoi vääntämään alaspäin. Murjaisi varpaita minua silmiin katsoen ja totesi että näin sitten kotona: kun silmiin tulee kyyneleet niin sitten pidät siinä 30 sekuntia. Ja sama pitää tehdä vääntäen varpaita taivasta kohden. Siellä on kuulemma jänteet arpeutuneet leikkauksen jäljiltä ihoon ym. kiinni ja rapse käy väännellessä.
Muutama ruuvi on nivelissä sillein että estää liikkeen. Ne joko katkeaa, ei katkea tai sitten ne poistetaan. On kuulemma paria koulukuntaa tuon asian kohdalla. Ja ehkä joudutaan joskus luuduttamaan jalka, jos kivut ei häviä.

Ensi viikolle on aika taas Lappeenrantaan jossa tekevät väliaikaisen "geishakengän". Se kuulemma rajoittuu nilkkaan.Tällä ortoosilla siis kinkataan siihen asti. Lähete on myös proteesipajalle jossa tekevät tuen jalalle, samoin fysioterapiaan. Sairauslomaa ei jatkettu kun sen loppuun on vielä 1,5 kuukautta. Tässä ajassa voi kuulemma tapahtua paljonkin.

Kirurgi sanoi lopuksi, että nyt loppui toipuminen ja alkoi kuntoutuminen. Kuntoutuminen tarkoittaa sitten hikikarpaloita otsalla ja kyyneleitä silmäkulmissa. Ja se EI tarkoita kilometrien lenkkejä vaan kävelemistä OIKEIN huoneen päästä päähän.

Eli näihin tunnelmiin... :)

Pandoran lipas avattu...(?)

Aamulla huomasi taas jalasta, kuinka mukavaa oli käydä ammattiosaston kokouksissa. Kun kinkkasin hyvin lyhyellä askeleella keittiöön kahvinkeittoon, tirahti pieni kyynel silmäkulmaan. Niin makealta jalka tuntui taas. Mitä enemmän liikkuu, sen kipeämpi on. Ja mitä pidempään on paikallaan, sen kipeämpää tekee taas lähteä liikkeelle. Tosi miellyttävä yhdistelmä! Mutta mentävä on, maattu on jo ihan tarpeeksi. Pienin askelin mutta kuitenkin.

Eilen pidettiin ammattiosaston toimikunnan kokous ja siihen perään kevätkokous. Paikalla oli 15 jäsentä ja päälle syötiin kylpylässä. Kohta onkin ammattiosaston alkuvuoden kokoukset taputeltu, yhtä enää puuttuu.

Pääsiäispyhät tuli ja meni. Pitkänä perjantaina pääsi ensi kerran saunaan yli kahteen kuukauteen. Kyllä teki hyvää istua leppeissä löylyissä, kylmä oluttölkki kädessä ja puhua "miesten juttuja" Onnin ja appiukon kanssa. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että kävin myös ensi kertaa yli kahteen kuukauteen seisoviltaan suihkussa. Kaikkea sitä päähän pälkähtääkin... Jalka ei kyllä tykkää tuosta löylyttelystä läheskään yhtä paljon. Ilmeisesti lämpö turvottaa sen verran, ettei meinaa nahkoihin mahtua. Mutta saunaakin vähän kerrassaan ja pikkuhiljaa.

Huomenna olisi leikanneen kirurgin tapaaminen. Vähän jänittää kuulla hänen mielipiteensä jalasta ja sen toipumisesta. Toisaalta kiinnostaa kovasti mitä tästä eteenpäin tapahtuu. Ilmeisesti tuon ortoosin saa jättää pois ja joku tuki tuohon jalkaan pitäisi saada. No, huomenna nuo kait selviää.

Tänään saatoin avata sellaisen pandoran lippaan, jota ei enää saa kiinni. Tökkäsin imurin johdon seinään ja köpöttelin mielen kanssa kämpän ympäri. Sitten menin kellariin, otin pyykit pois kuivurista, laitoin sinne märät ja pyykkikoneen myös pyörimään. Kaikki ei sujunut ihan yhtä sutjakkaasti kuin vielä tammikuussa mutta kuitenkin. Minusta alkaa kuoritua pikkuhiljaa koti-isi sohvaperunan sisältä. :D

Timppa ja lupa astua

Vai pitäisikö sanoa että täysipainovaraus? No, oli miten oli, niin tänään sai alkaa tallaamaan koko painolla oikean jalan varaan, ortoosi jalassa toki edelleen. Voin kertoa, ettei sellaista mahdotonta liikunnan riemua saanut kokea.
Kun varovasti alkaa varaamaan painoa kantapäälle niin nilkkaan sattuu. Tätä sinänsä ihmettelen koska nilkan pitäisi olla ehjä vaikka aika turvoksissa onkin. Samoin itse kantapää tuntuu aika aralta.
Sitten, kun painoa laittaa hieman isommalle alalle, kipu alkaa samalla levitä päkiää kohti. Varpaat eivät onneksi osu lattiaan kävellessä, kun ne eivät siedä juurikaan vääntämistä.
Kun kinkkaamiselle on löytänyt kultaisen keskitien, alkaa polviin sattua. Siis molempiin! Nyt liikkuminen on rajoittunut olohuoneen ja keittiön välille, eli vielä en tiedä mihin muualle alkaa liikkuessa koskemaan. Onneksi leposärkyä ei ole, pystyy kivun määrää säätelemään oman liikkumisen mukaan.


Näin jälkikäteen on tullut mieleen pieniä asioita, joita ei edes alkujaan muistanut. Jonkinlaisia välähdyksiä tai jotain...


Teelmän mossahdus jalalle, jolloin ensimmäinen ajatus oli että ei sattunut pahasti. Tämä ajatus meni ohi saman tien.

Honkaharjun sairaalassa makasin sängyssä ja mietin viikonlopu Rytöniemen reissua sauvojen kanssa. Tämä ajatus alkoi haihtua kun alettiin puhua leikkauksesta ja Lappeenrannan reissusta.

Ihan helvetillinen kipu, kun invataksikuski veti peittoa kipeän jalan varpaiden yli. Ymmärsi kyllä heti, kun asiakas reklamoi.

Keskussairaalassa oli outo hyörinä ja tekemisen meininki. Siellä tuntui heti, että asiat on hoidossa.

Leikkaukseen mennessä vapisin ihan hitosti. En tiedä johtuiko se esilääkityksestä, jännityksetä vai mistä.

Kesken leikkauksen herätessä, ja hölmöjä kysellessä, ihana henkilökunta tuli heti tarjoamaan lisää "torkkulääkettä". Tuosta on jäänyt tosi välittävä muistikuva.

Leikkauksen jälkeen palelti ja tutisutti aivan hitosti. Puhaltimella lämmitettävän peiton alla alkoi kroppa pikkuhiljaa tasaantumaan.

Sitten kaikkein mieleenpainuvin hetki. Joku rapsutti varvasta kesken unien ja herätti.  Kaksi sairaanhoitajaa seisoi sängyn päässä hymyillen, aivan kuin olisivat jossain muualla kuin töissä. Hoitaja jutteli jotain, ainakin kysyi että "koskeeko?". Tunto oli siis palannut leikkauken jälkeen. Ei koskenut mutta hetken päästä koski. Tuo hetki aloitti parin viikon jakson osasto seitsemällä. Hyvällä alulla on varmasti vaikutusta loppuaikaankin.

Aika alussa sairaalajaksoa, virtsasin istualtaan pöntön ohi (kuvitteliko joku että se on mahdotonta?). Olin kovin pahoillaan asiasta, enkä tajunnut että elämässä on muutakin mietittävää.

Piikkejä lihasta

Tänään oli ensimmäinen käynti keskussairaalassa sen jälkeen, kun sieltä 1,5 kuukautta sitten pääsin pois. Päivän aiheena oli jalan röntgen ja K-piikkien poisto. Röntgen meni ohi kuin itsestään, ja ehdin käydä moikkaamassa osasto viidellä pötköttelevää kaveria.
Hyvissä ajoin kinkkasin ortopedian polille ja siellä jo innokkaat miehet odottelivatkin. Ortoosin ja siteiden poiston jälkeen herrat kaivoivat pirtupullon kaapista. Ei siitä kuitenkaan ryyppyä saanut vaan sillä hölvättiin K-piikkien juuret. Bakteerit juotetaan niin känniin etteivät ymmärrä piikkien poiston jälkeen suunnistaa valmiista reiistä jalan sisälle. Näin ymmärsin...
Aikamme siinä heitettiin huulta ja kaverit kaivoivat työkalun esille. Tonget olivat liki samanlaiset kuin mitkä tahansa jokaisesta työkalupakista löytyvät. Naislääkäri otti tonget ja nyppäisi piikit pois. Ei kipua, ei huutoa eikä tuskanhikeä! Verta vuoti reiistä aika tavalla mutta sekin tyrehtyi nopeasti. Ennakkoajatuksiin nähden aika mitätön juttu. Harmi kun eivät antaneet tikkuja mukaan, säännöt kuulemma kieltävät. Nyt pitää vielä pari päivää malttaa olla saunomatta mutta pääsiäissaunaan pääsee!
Röntgenin perusteella remontti on ihan hyvin onnistunut. Viikko mennään puolipainovarauksella, sitten saa alkaa tallaamaan. Kolmen viikon päästä on kirurgin tapaaminen ja sen jälkeen saa tuen pois. Sitten oikeasti näkee missä kunnossa jalka on ja mitä sillä pystyy tekemään. Aika huonolta tuo tässä vaiheessa tuntuu. Koipi on edelleen aika turvoksissa ja nilkkakin tuntuu aika kipeältä. Mutta kaikki aikanaan, ei toinna hättäillä.

Eilen juttelin aluehallintoviraston tarkastajan kanssa. Joskus kesällä selviää, vievätkö tapaturmani eteenpäin. Vakuutusyhtiönkin kanssa soittelin, sielläkin paperit pitäisi olla kunnossa. Pari kuukautta tapaturman jälkeen ainakin paperiasiat alkaa olla kunnossa. Kunhan tuon koiven saisi vielä kondikseen mutta siihen ei taida ihan toisetkaan kaksi kuukautta riittää.

Metallin liittokokousvaalit meni porukalta hyvin, vaikka itse jäinkin yhdeksän äänen päähän paikasta. Omalta osalta jäi loppukiri hieman vajaaksi mutta parempi onni ensi kerralla. Ammattiosaston ryhmästä pääsi neljä läpi edellisen kolmen sijaan, ja Kymen alueella meidän kannatus nousi kuusi prosenttiyksikköä ja voitettiin yksi paikka lisää. Ainoa mikä ei onnistunut oli äänestyprosentti, se oli surkea kuten koko maassa.

Elämä rullaa omaa latuaan päivästä toiseen. Yhtenä tai kahtena päivänä viikossa pienemmät muksut on minun kanssa kotona, on vähän elämäniloa. Ja Vilmakin tulee koulusta hyvissä ajoin korttia pelaamaa. Arkiaskareet ovat edelleen aika hankalia mutta kyllä nekin tästä alkaa helpottamaan kun saa varata jo painoa. Kokouksissa on tullut käytyä jos joku on kyydin tarjonnut. Ei ole ihan päässyt rämettymään sohvannurkkaan.