Ei minulle näin pitänyt käydä!

Tätä kirjoittaessani olen maannut sairaalassa reilut viisi vuorokautta, alkuun tuskissani, sitten pari päivää lääketokkurassa ja nyttemmin ihan tolkuissani. Ainakin siinä määrin kuin se on minun kohdallani mahdollista.
Ajatelin alkaa pitämäään pientä päiväkirjaa työtapaturmastani ja siitä toipumisesta. Nyt kaikki on kuitenkin alusta asti muistissa ja epäilemättä pitkä prosessi edessää. Ehkä joku ottaa opikseen, ehkä joku huomaa ettei näiden kanssa tarvitse jäädä yksin.

Tähän vielä erikseen: kiitos kaikille ystäville ja kavereille jotka ovat tarjonneet apua ja myötätuntoa koko meidän perheelle!!!

ELI MITÄ EI OLISI PITÄNYT OLLENKAAN KÄYDÄ...

Tiistaina 31.1.2012 piti olla normaali työpäivä. Illaksi oli sovittuna liittokokousvaalien keskusvaalilautakunnan kokous Karhulaan jonne piti lähteä suoraan töistä isän kanssa.
Aamu menikin ihan normaalisti ja kahdeksan maissa lähdin kahvin jälkeen polttamaan paria teelmää. Ensimmäinen paloi nätisti poikki ja kolhti kuuppaan. Toinen paloi kanssa hyvin, napsahti poikki ja... Eipä kolahtanutkaan kuuppan! Siinä oli sellainen sekunnin osa jolloin tajusin että rauta tulee päälle. Ja samantien mossahti jalkaan!
Hetihän sen tajusi että nyt kävi pahasti vaikka kauheaa kipua ei tullutkaan. Lähimmästä ohjaamosta kaverit soittivat kyydin ja toiset hakivat lunta pussiin ensiavuksi. Tehtaan palokunnan kyyti tulikin nopasti ja päästiin matkaan. Mutta sitä en vieläkään ymmärrä miksi piti käydä työterveyshuollossa ihmettelemässä. Tiedossa kuitenkin oli että n. 250kg terästä oli pudonnut suojaamattomalle jalalle. Tuntui sekin 5-10 minuuttia aika pikältä ajalta odottaa turhaan.

Vajaa tunti siitä kun teelmä putosi jalalle.

Sairaalaan lopulta päästiin ja kipulääkettä sain sen verran että alkoi vähän helpottamaan. Aikaa oli mennyt turmasta vajaa tunti. Röntgenin jälkeen tulikin passitus Lappeenrantaan keskussairaalaan.
Keskusssairaalassa otettiin kovasti kokeita ja pistettiin sinne sun tänne. Lopulta laitettiin tietokonekuvaan kun murtumat olivat niin monessa kerroksessa ettei niistä saanut selvää röntgenkuvista.
Nyt selvisi viimeistään että kyseessä on paha murskavamma. Alkoi spekulointi leikata vai ei ja jos niin mitä? Jalka oli niin turvoksissa ettei sitä voinut leikkauksen jälkeen ommella mutta toisaalta leikkaamattomuus voisi johtaa kuolioon. Väläytettiin jopa että faskiotomia ja muutamaksi päiväksi teholle ja taju pois. Lopulta päätyivät että faskiotomia ja samalla korjaavat luut. Sulkevat sitten kun turvotus laskee. Faskiotomiassa siis leikataan lihaskalvoja myöden iho auki ja jätetään odottamaan paineen laskua kudoksissa.

Jalka leikkauksen jälkeisenä aamuna 

Leikkaus kesti reilut kolme tuntia ja se tehtiin selkäydinpuudutuksella. Nukkuessahan se suurelta osin meni. Oli kyllä vekkulia välillä havahtua iloiseen jutusteluun ja taltan naputukseen. Kirurgi kävi vielä lopuksi kehumassa, kuinka kivaa on kun välillä saa tehdä vaativiakin leikkauksia! Sanoin että ole hyvä vaan... :)
Kirurgin ensiarvio oli että neljän kuukauden päästä aletaan opetella kävelyä.
Kun yöllä alkoi tunto palailla, alkoi myös kivut. Yö ja seuraava päivä meni torkkuessa ja suurin piirtein tunnin välein tuli lääkettä. Eli lääkettä sai aina kun siltä tuntui ja sitä käskettiin pyytämään. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä otin viimeisen vahvan lääkkeen. Siihen loppuivat kivut. Aika ihmeellistä. Ihmeelistä oli kyllä sekin että rakko ja suoli lakkaa toimimasta vahvassa lääkityksessä. Ei kivaa...
Isä toi heti ensimmäisenä aamuna läppärin ja puhelimen laturin. Ja tietysti aromisuolapurkin! Hanna piipahti myös ja Ari. Lapset pääsivät torstaina mukaan ja perjantaina piipahti Kake ja Paula sekä appivanhemmat. Lauantaina kävi taas isä ja Hanna. Sunnuntaina Hanna kävi tyttöjen kanssa, Onni jäi nuhassa kotia. Tytöt toivat tuliaisia ja seinää koristaa lasten "parane pian, iskä"- kortit.
Näillä on tultu tähän päivään.

On täällä ehtinyt miettiä vakavia ja tulevaisuuttakin. Ihan ensimmäinen vakava ajatus tuli ennen leikkaukseen menoa kun niissä on aina riskinsä. Tuli mieleen tapauksia, joissa kaikki on mennyt pieleen. Ajattelin että tämän kanssa olen sinut, minkään ei enää itse mahda.
Tulevaisuutta on miettinyt sen kautta että kuntoutusta ja leikkausta tulee ilmeisesti olemaan ohjelmassa. Kipua ja työtä, epäilemättä. Jalka tuskin entiselleen palaa. Lääkärikin sanoi että "jalkas on ihan tohjona!".
Aikaa on nyt perheen kanssa mutta miten käy mökkeilyt? Venettä pystyy ajamaan mutta vesille sitä ei saa.
Miten käy taloudellisen tilanteen kun tulot putoaa? Joitain vakuutuksia saattaa olla josta on apua, toivottavasti.
Sitten on lähinnä Metallin liittokokousvaalit, minä ehdolla ja vieläpä meidän sd-ryhmän puheenjohtajana aika työllistetty. Mutta onneksi meillä on "vanhoja" staroja jotka ottivat välittömästi ohjat eikä juna päässyt pysähtymään eikä edes hidastumaan.
Toisaalta kalenteri tyhjeni aika totaalisesti. Ainakaan niin kauan kuin ei itse pysty autoa ajamaan, on kokoukset melkein pidetty.

Lapset tuntui alkuun olemaan aika hämillään, Iiris varsinkin tuntui järkyttyneen pahasti. Hannalta tämä tilanne vaatii varmasti liki kaiken minkä irti pystyy antamaan, ehkä jopa enemmänkin. Kiitokset jaksamisesta jo tässä vaiheessa.

Sairaalassa sinänsä on hyvä hoito ja miellyttävä henkilökunta, vaikka heitä jossain parjataankin. Ruoka on yllättävänkin hyvää ja oma aromisuola pelastaa hätätilassa!

Ympyröidyssä kohdassa olevat luut ovat murskana.

Onneksi ei jaksa edes murehtia! :D