Ikään kuin lomailua

Heinäkuun alussa tehtiin perheen kanssa reissu Viron Pärnun kautta Latvian Jurmalaan. Matka oli varattu jo keväällä jolloin oli suunnitelmissa olla töissä tai paremminkin kesälomalla. No, eipä tullut jalka työkuntoon eli ei sitä oltu kesälomallakaan. Mutta matkaan lähdettin sillä ajatuksella että kunnon mukaan.

Eihän tuo autossa istuminen jalan päälle käy muuten kuin ettei aamulla uskaltanut ottaa panacodeja. Ei huvita ajaa perheen kanssa satoja kilometrejä pilleripäissään. Kun laivalle päästiin niin huomasikin ettei  niitä lääkkeitä ollut ottanut. Burana sai toimia ensiapuna että pääsi edes vähän liikkumaan laivalla.

Yhden Pärnussa vietetyn hostelliyön jälkeen suunnattiin Jurmalaan. Koko matkan tarkoitus oli mennä lasten kanssa Euroopan suurimpaan vesipuistoon ja tietenkin käydä hienolla hiekkarannalla. Hotelli oli muutaman sadan metrin päässä rannasta eli jopa minulle "kävelymatkan" päässä. Aamurutiineihin kuuluikin panacodit, kahvit ja tunnin päästä nilkuttamaan rannalle. Sinne suuntasimmekin kaikkina kolmena päivänä jotka Jurmalassa olimme, kelit ei vain olleet kovin aurinkoiset. Siitä huolimatta muksut pulskasivat meressä ja vatkasivat merilevän kanssa. Ranta oli jalan suhteen miellyttävä alusta kävellä, penkkejä ja kahviloita oli todella tiuhaan jossa sai huilata. Samoin oli asia pääkadun suhteen.

Lapset muistivat mainita useasti että ollaan menossa "euroopan suurimpaan vesipuistoon" ja sinne myös menimme. Lapset pulskasivat neljä tuntia ja itse tuli lilluttua seurana. Kokeilin varovasti uintia ja se joten kuten onnistuikin. Kun nilkka ei taivu suoraksi, niin se hankaloittaa hieman uimista. Käveleminen vedessä oli ihan oma kokemuksensa sinänsä. Sisemmän ihonsiirteen kohdilla veden vastus tuntui kuin veitsi olisi viiltänyt. Tuollaista tuntemusta ei jalassa ole vielä ollutkaan, vaikka aika moninaisia tuntemuksia on ollutkin. Eikä liukailla laattalattioilla paljain jaloin nilkuttaminenkaan mitään herkkua ollut. "Sotavammat" keräsivät kaiken lisäksi huomiota, ihmiset jäivät tuijottamaan jalkaa. Heh...

Hyvä reissu kuitenkin kaikkiaan. Lapset viihtyivät ja sehän on pääasia.

Eilen ajeltiin rouvan kanssa Joensuuhun ilosaarisockin avajaisklubille. Sulolle oli saatu hyvä esiintyjäkaarti aina Haloo Helsingistä Staminaan. Keli oli tosin sateinen, eli oli aika helmeä päästä keikan jälkeen hotellihuoneeseen suihkuun ja lakanoitten väliin nukkumaan.

Itse keikalla tälläisellä jalkavaivaisella on aika "mielenkiintoista". Koko ajan pelotti että hyppivä ja ryntäileva festariyleisö tallaa jalan päälle. No ei onneksi tallonut. Normaali rokkikeikalla hyppiminenkin on mahdotonta, ainoa liike on kun yrittää saada painoa jaettu jaloille jotka kipeytyvät paikoillaan seisoskelusta. Tällä kertaa edes anniskelualueella ei ollut pöytiä ja tuoleja. Teki aika tiukkaa olla tunnin kestävä keikka jalkeilla. Onneksi keikkojen välissä oli 45 minuuttia väliä jolloin sai lepuuttaa jalkoja. Eikä myöskään käynyt edes mielessä kävellä hotellille vaikka taksia jonottaessa joutuikin seisomaan sateessa. Normaalisti matkan olisi kävellyt pienemmässä ajassa kuin mitä meni taksia odotellessa. No, nykyään "normaali" on vähän eri asia kuin joskus ennen. Tai mikä nyt sitten on normaalia...

Aamulla edellisen illan seisoskelun löysi heti jalkeille noustessa. Kuuden askelen matka vessaan piti taittaa kolmessa erässä ja silti meinasi itku päästä. Miten helvetissä voikin nuo aamut olla välillä vaikeita? Joskus sohvalla maatessa, jalka koholla tyynyn päällä, miettii että eihän se enää niin kipeä olekaan. Mieli vain ikävästi muuttuu, kun lähtee siitä sohvalta liikkeelle.

Kesä on sinänsä mennyt aika lupsakasti. Mökillä ollessakin on osannut olla tekemättä oikeastaan mitään kun mitään ei oikeastaan pysty tekemään. Uistinta nyt pystyy vetämään ja sehän lapsille passaa kunhan on hyvät eväät. Grillauskin onnistuu jos pitää tuolin vieressä ettei tarvitse seisoskella.

Maanantaina taas fysioterapiaan ja sitten mökille. Josko vesi olisi niin lämminntä että voisi uida? Eppäillä soppii... ;D

Iloisia uutisia ja hautajaisia

Kuukausi sitten kuulin lääkäriltä ilouutisen: kuukuden päästä olet kunnossa eikä sairauslomaa tarvita enempää! Kyseinen lääkäri ei ollut leikannut kirurgi vaan erikoistuva, nuorempi kaveri.Hän oli katsonut aamuiset röntgenkuvat, katsoi jalkaa, pari kertaa puristeli ja totesi että hyvä on. Ei kylläkään kysynyt minulta miten onnistuu liikkuminen, onko kipuja tai oikeastaan mitään muutakaan. Minä olin hieman epäilevällä mielellä, että olisin heti juhannuksen jälkeen työkunnossa, mutta mikäpä minä olen ammatti-ihmisen kanssa väittelemään.

Vakuutusyhtiöstäkin soittelivat. Ihmettelivät, kun mitään muuta paperia ei ollut mennyt heille viimeisen lääkärikäynnin jälkeen, kuin sairauskassan varmuuden vuoksi lähettämä sairauslomatodistus. Eipä sieltä keskussairaalasta kyllä tullut kotiinkaan lausuntoa, yleensä se tulee muutamassa päivässä. Mikä lie hasardi käynyt...
Vakuutusyhtiöstä kyselivät myös koulutuksistani, olisiko jotain muuta uraa mahdollista suunnitella jos jalka ei kestä terästehtaan lattioita taaplata. Olenhan minä 20 vuotta sitten saanut kuorma-autokuskin paperit, tosin päivääkään en ole sen jälkeen ajanut kuormuria. Eli se taitaa olla pois suunnitelmista. Yksi vaihtoehtohan on että lähtee täysin uusille urille ja koulun penkille. Mutta se vaihtoehto on vasta yksi kaukaisista vaihtoehdoista ellei jalka ala pitämään kunnolla päällään. Kaikkeen kuitenkin kannattaa varautua eikä mitään vaihtoehtoa sulkea pois.
Kuntoutusta on nyt takana 18 kertaa ja kolme kertaa on tehty jo lihaskuntoharjoitteita. Jotenkin on tuntunut, ettei ne voimat ole kovinkaan paljoa hävinnyt. Mutta kun jumpparin kanssa on tehty niitä "oikeita" liikkeitä, eikä ole saanut huijattua tai autettua terveellä jalalla, niin kauhean heikkoa se tekeminen on. Kuvaava on, ettei kantapäätä meinaa saada irti lattiasta kun yrittää oikealla jalalla yksistään sitä nostaa. Liikkuvuus on hieman kuukaudessa parantunut mutta hidasta tuntuu olevan. Töitä töitä...

Kävin tällä viikolla työterveydessä kun keskussairaalasta ei tullut enää kutsua. Terrissä ei ollut juurikaan tietoa minun tilanteesta, mitä nyt olivat netistä ihalleen kauniita valokuvia. Lääkärin kanssa keskustelin tilanteesta, lääkäri tutkaili jalkaa ja tilasi sairauskertomukseni sairaalasta. Lääkäri kertoi kirjoittavansa lausunnon vakuutusyhtiölle lausunnon kunhan saa paperini ja jatkoi sairauslomaani elokuun alkupuolelle. Katsellaan taas elokuun alussa miltä tuntuu ja mitä tehdään.

Santtu 2007-2012

Maaliskuussa auton alle jäänyt Santtu päätti päivänsä eläinlääkärin toimesta viime viikolla. Jalka ei toipunut yhtään, päinvastoin kaikki lihakset hävisivät. Ei lerppu jalka koiraa itseään haitannut, mutta maata viistänyt jalka aukesi heti kesän alettua ja edessä olisi ollut tulehduskierre kaikkine lieveilmiöineen. Todella ikävä asia mutta sellaista se elukoiden kanssa on. Santun lopettaminen oli ollut mielessä jo pidempään, kun tuntui ettei jalasta tule enää kalua. Lapsille varsinkin asia oli kova paikka, ja tytöillä oli itku silmässä kun yhdessä luotiin hautaa umpeen.

Toivottavasti nämä ikävämmät uutiset alkaisi olla tältä erää tässä.

Väsähtänyt raaja

Kaksi viikkoa sitten sain kenkään laitettavan, mallin mukaan tehdyn tukipohjallisen. Liikkuminen helpottui mutta kivut sen mukana lisääntyivät. Ennen pohjallista kulkeminen rajoittui muutamiin kymmeniin metreihin kerralla, nyt matkaa taittuu parhaimmillaan muutama sata metriäkin.
Mutta voi helkutti että käveleminen alkaa koskemaan jalkaan! Varsinkin kun yrittää ajatuksen kanssa askeltaa oikein. Hieman helpompaa on tallustaa jalka vinossa mutta käsittääkseni nyt olisi takoitus opetella ja totutella kävelemään oikein. Jalka väsyy jo pelkästä paikallaan seisoskelusta niin paljon, ettei meinaa päästä enää uudelleen liikkeelle. Saatikka jos pienen kävelyn jälkeen hetken huokaisee.
Pari päivää on ollut viikon sisällä, että on "joutunut" kävelemään tai seisoskelemaan jonkun aikaa, vaikkakin on saanut aina välillä istahtaa. Seurauksena on ollut seuraavana päivänä se, ettei kipupurskahdukset ole talttuneet edes panacodilla. Jännä tunne, kun jalka on jotenkin yleisesti ottaen kipeä mutta aina jostakin purskahtaa sellainen kipupiikki joka säteilee polveen asti.

Jumpasta, lymfasta ja tukisukasta on ollut se ilo, että turvotus on aavistuksen verran laskenut. Ehkä osittain siksi varpaat ja nilkkakin on alkanut hieman paremmin liikkua. Turvotuksen laskun myötä ihonsiirteet ovat menneet hieman kurttuun ja nyt mietityttää että pesiytyykö noihin monttuihin jotain pöpöjä. Pitänee kysyä ensi viikolla lääkäriltä kun on röntgen ja lääkärin tapaaminen.
Jumpassa on nyt keskitytty liikuttamaan varpaita että jalkapohjan kaaren lihakset vahvistuisivat. Tuntuu oudolta kävellä, kun jalasta puuttuu liki kokonaan elastisuus. Varsinkin kun jalka väsyy, eikä siihen paljoa tarvita, kävely menee tökkimiseksi. Tänään jumppa jäikin liki kokonaan pois, kun jalka oli niin hiton kipeä toissapäiväisestä liikkumisesta. Pitäisi liikkua, mutta juuri sen verran, ettei jalka kipeydy liikaa. Siis vain sen verran että sitä pystyisi vielä jumppaamaan. Aika hakemista, että löytää tasapainon näiden välille. Varsinkin kun se kaikkein pahin kipu ja väsymys iskee yleensä vasta seuraavana päivänä. Jalkaa myös kuumottaa välillä, ihan kuin seisoisi toinen jalka kuumassa vedessä.

No, näillä mennään. Jalkaa pitää vain oppia kuuntelemaan. Eihän sitä tiedä vaikka se joskus alkaisi ennustamaan säitä! :D

Kenkä jalassa, jalka kengässä

Tiistaina proteesipajalta kävi kaveri sovittelemassa kenkään laitettavaa pohjallista. Hyvinhän tuo sopi kun repi lenkkarista kaikki irralliset osat sisältä pois. Jalkakin mahtui kenkään kun avasi kaikki nyörit levälleen. Mallin mukaan tehdyn pohjallisen avulla kävely muuttui heti paljon luontevammaksi. Pohjallinen tukee jalan holvia, joka on lässähtänyt ilmeisen lopullisesti.
Nyt on huomattavasti helpompi yrittää pitää polvi ja varpaat kävellessä oikeassa linjassa. Onkin aika vekkulia miettiä joka askeleella miten laitetaan kantapää maahan ja rullataan jalkaa kohti varpaita. Ja sitten kun tasaisesti koskee sekä ukkovarpaan että pikkuvarpaan kohdille, tietää askeleen onnistuneen liki pitäen oikein. Ja sitten taas uudestaan ja uudestaan...
Tänään kävelin Helsingissä rautatieasemalle hissun kissun sellaisen 15 minuuttia. Vaikka vähän ennen liikkeelle lähtöä tuli otettua panacod, niin istumaan päästessä piti jonkin aikaa huokailla ja etsiä sopivaa asentoa. Sitä ei junan penkissä ollut helppo löytää.

Tänään oli Helsingissä "Anna aihetta peukkuun-järjestötoimijat vaikuttajina sosiaalisessa mediassa"- seminaari. Paikalla oli loistavia puhujia mm. Teemu Leinonen Aalto-yliopistolta, Pauliina Mäkelä Kinda Oy:stä, Piritta Seppälä ja Jere Majava. Hyvä päivä, tuli paljon uusia ajatuksia. 

Onpa hauskaa, miten ihminen voi tulla hyvälle tuulelle siitä, kun saa TOISEENKIN jalkaan oikean kengän! :D

Kippeel jalal...

Nyt on reilut pari viikkoa tullut kinkattua geishakengän kanssa. Kuten arvelinkin, liikkumisen lisääntyessä myös kipuilut ovat lisääntyneet. Panadolilla, panacodilla ja buranalla on siivitetty päivää, yleensä aamusta iltaan.

Viikko sitten käpyteltiin kavereiden kanssa viikonloppu Rytöniemessä mökköstelyn merkeissä. Lapset viihtyi ja mukavaa oli kaikin puolin. Liikkuminen epätasaisilla poluilla otti jalan päälle aika kovastikin, kun vielä jokaisella askelella piti erikseen miettiä, mihin jalkansa laittaa. Hauskaa oli myös köpötellä aamulla pariinkin otteeseen ulkohuussiin. Tällä koivella ei voi tuotakaan hommaa jättää ihan viime tinkaan, saattaa joutua housupyykille! Kun kolme päivää tepsutteli poluilla, saikin maata maanantain sohvalla koipi tyynyn päällä. Näin se vain näyttää menevä.

Vappuilkamat paleltiin Simpeleen työväentalolla. Porukkaa oli toista sataa ja ihan hyvä tunnelma. Sunakin piti hyvän puheen.

Eilen juhlittiin Niinan synttäreitä hyvän ruoan ja vielä paremman seuran merkeissä. Nuoriso jaksoi lähteä jatkamaan kaupungille mutta maalla asuvat vanhukset suuntasivat kotia.

Fysioterapiassa käyn kerran pari viikossa. Jotain apua tuosta jumpasta on ollut, kun nyt saa melkein kaikki varpaat oikein kovasti yrittämällä lattiaan. "Nimetön" varvas vain on ihan "hönttö", siihen ei elämää ole saanut. Mutta jahka turvotuksen laskettua siihenkin jotain eloa tulisi. Lymfahieroja antoi kokeiltavaksi tukisukan joka aika hyvin poistaakin turvotusta. Turvotus toki palaa heti kun sukan ottaa pois. Mutta josko se siitä lymfahieronnan kanssa alkaisi poistumaan lopullisesti.

Kävelyn opetteluahan tämä omatoiminen jumppa suuremmalta osin on. Jotenkin tuntuu hassulta ettei enää edes muista, miten "oikeasti" kävellään. Ohjeena on, että kotona mahdollisimman paljon paljain jaloin kävelyä, että hermoärsykkeitä tulisi jalkaan. Tuntuu jännältä kävellä, kun jokaisen askelen yrittää ajatuksen kanssa saada menemään oikein. Yllättävän raskasta, myös henkisesti.

Vekkuli asia on tuo kivun kanssa eläminen. Jossain vaiheessa kotona maatessa kipuja ei kauheasti ollut, pystyi olemaan ihan ilman lääkkeitä. Mutta nyt liikkuessa se on mahdotonta, vaikka kivut tulevatkin enemmälti paikoillaan ollessa. Mutta tuohon kipuunkin näemmä tottuu ja osaa iloita siitä kun välillä ei koskekaan ihan niin paljon. Sekin lohduttaa, että yleensä kivut johtuva siitä, että jotain on tehnyt. Eli kipujen kanssa, pienin askelin kohti parempaa huomista.

Jouni kävi ropaamassa tänään veneen sähköjuttuja kondikseen. Ensi viikolla lasketaan vene vesille ja mennään viikonlopuksi mökköstelemään. Siellä sitä saa taas hyvää reeniä jalalle ja mielelle, kun kompastelee kivikossa. Mutta sitähän se jumppari suosittelikin!

Geishalle kenkää

Tänään oli se päivä kun sininen ortoosi vaihtui violettiin "geishakenkään".  Jalan olo keveni kummasti ja liikkuminen helpottui kun nilkkakin alkoi kävellessä liikkua.Kengän pohja on kova ja se tukee jalkapöytää. Tätä keksintöä on käytettävä siihen asti kunnes vakuutusyhtiössä saavat päätettyä tarvitsenko tukipohjallista.

Söpö kenkä geishalla.

Tänään soittelinkin vakuutusyhtiöön kun kirurgi kyseli tukiphjallisen perään. Vakuutusyhtiössä lähete ja kirurgin lausunto oli siirretty heidän oman lääkärin pähkäiltäväksi. Saa sitten nähdä, tarvitsenko pohjallista ollenkaan. Leikanneen kirurgin mielestä tosin ilmeisesti lopuksi elämäksi, mutta saattaahan se vakuutusyhtiön lääkäri olla viisaampi. No, pohjallista ei kuitenkaan pääse tekemään, ennen kuin vakuutusyhtiöstä on maksusitoumus. Ei auta kuin odotella, lupasivat kuitenkin kiirehtiä.

Ortoosiin verrattuna liikkuminen on sinänsä helpompaa että paino jakaantuu tasaisemmin koko jalalle. Varpaatkin saavat siis osansa painosta. Tähän asti kävely oli enemmän sellaista köpöttelyä, nyt rullaa jo vähän enemmän.

Hieman on vielä turvotusta.

Tähän ne ilonaiheet sitten loppuivatkin. Luulin, ettei jalka enää ole kauhean kipeä, mutta nyt huomasin että kyllä se on, vieläkin! Kun painoa alkaa laittamaan päkiälle, sattuu. Ja kun painoa siirtyy vielä siitä varpaille, sattuu vielä enemmän. Huomaa, ettei tuota osaa jalasta ole käyttänyt liki kolmeen kuukauteen. Vaikka varpaita on tullut väänneltyä ylös alas, ei se näköjään ole mitään verrattuna tuollaiseen kävelyn tapaiseen. Kun ortoosin kanssa tuli köpöteltyä kaupassa vähän pidemmänkin matkaa, niin tällä kengällä taitaa jäädä kävely ainakin alkuun lyhyemmäksi. Ja kipulääkettä tuntuu kuluvan. Eilen jäisillä eldoradon wokkivihanneksilla (terveysvaikutteisia kasviksia!) laskenut turvotuskin on iloisesti palannut korkojen kera.

No, perjantaina taas fysioterapiaan opettelemaan kävelemistä. Eiköhän se tästä, pienin geishanaskelin! :)

Fysioterapiaa ja kylttyyria

Viikolla lääkäri laittoi siis lähetteen fysioterapiaan. Asia ei tietenkään ole niin yksinkertaista kun maksajana on vakuutusyhtiö. Ensin pitää ottaa lähetteestä kopoi ja laittaa sitten vakuutuyhtiöön, jossa asia aikanaan käsitellään. Näin minulle puhelimessa neuvottiin ja lisäksi pitää olla sellainen paikka jonka vakuutusyhtiö hyväksyy. Käskettiin vielä soitella perään, että osaavat noukkia minun tapauksen kasasta ja kiirehtiä. Alkoi tuntua siltä, että kaiken postittelun ja kyselemisen aikana jalka ehtii parantua itsestään.
No, minähän soittelin (muutamaankin otteeseen) ja eräs virkailija antoikin minun asiaa käsittelevän henkilön suoran numeron. Asiat alkoivat taas rullaamaan ihan uudella tavalla. Lähetteet eivät olleet edes vielä menneet perille, mutta virkailija lupasi puhelimessa maksusitoumuksen kun katsoi papereista mitä minulle on käynyt. Proteesipajalle ei tosin pystynyt lupaamaan, ennen kuin saa tarkan tiedon mitä siellä tehdään. Virkailija neuvoi vielä varmistamaan fysioterapeutilta että hoitavat tälläisiä vammoja, muuten ei ole väliä missä käyn.
Kyselin vielä, miksi minulle maksettiin ennakkomaksuna sairaspäivärahaa eikä todellista. Vakuutusyhtiössä olivat ihmetelleet minun vuosiansioiden epäjohdonmukaisuutta, viime vuosi kun oli aika paljon pienempi. Viime vuonna olin viisi kuukautta osittaisella hoitovapaalla ja tein 30 tuntista viikkoa. Tätä olivat sitten kyselleet, vaikka palkanlaskennasta oli kuulemma laitettu selvitys. Olivat sitten laittaneet rahaa tulemaan ettei tarvitse ilman rahaa odotella. No, ei ne asiat aina selviä yhdellä kertaa. Mutta se on sanottava, että palvelu oli taas IF:n puolelta todella hyvää.

Ensimmäinen fysioterapeutilla käynti oli lähinnä mittailua ja kääntelyä. Varpaat eivät siis liiku ilman apua juuri ollenkaan paitsi ukkovarvas vähän. Sormilla tavuttelemalla kaikki taipuvat ilman suurempia tuskia.
Nilkka taipuu ylöspäin 5 astetta ja alas 20 astetta eikä siinäkään käsin taivuttaessa kauheasti kipua ole. Sivusuunnassa nilkka ei sitten liikukaan juuri ollenkaan.
Kaikki tämä nilkan jäykkyys johtuu pääasiassa turvouksesta ja liki kolmen kuukauden liikkumattomuudesta, mitään sieltä ei ole varsinaisesti rikki. Turvotusta onkin pitkin jalkaa, nilkan parista sentistä jalkapöydän reilu viiteen senttiin. Turvotus pitäisi saada liikuttamalla, kohoasennolla ja kylmällä pois. Liikeratojenkin pitäisi siitä alkaa paranemaan. Tosin varpaiden jänteet ovat arpeutuneet leikkauksen jäliltä johonkin kiinni mutta niidenkin pitäisi vääntelemällä rapsahdella irti.

Kävelyn opettelussa riittääkin sitten tekemistä. Jalka on ollut sairaalasta asti enemmän tai vähemmän oikealle kääntyneenä, se on ollut helpoin asento kipujenkin kannalta. Nyt kävellessä jalka on siis viistosti oikelle kuin Aku Ankalla. Eli ensimmäinen ohje on kääntää varpaat menosuuntaan. No se onkin helppo homma. Paitsi että polvi kääntyy samalla sisään päin. Polvikin pitäisi kääntää varpaiden suuntaisesti. Tämäkin onnistuu, mutta sitten alkaakin aikamoinen kipu nilkassa ja pohkeessa, ja koko jalka kääntyy lonkasta väärään suuntaan. Ohjeena on siis kävellä ajatuksen kanssa muutamia askelia huoneesta toiseen. Siitä se kuulemma alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Lisäksi nilkan ja varpaiden heiluttelua ja vääntelyä joutoaikoina.

Fysioterapiaa jatketaan kaksi kertaa viikossa näin alkujaan. Ensi viikolla tehdään Lappeessa väliaikainen  "geishakenkä" tukemaan jalkapöytää ennen kuin proteesipajalta saa "oikean" tuen siihen. Eiköhän tämä taas pikkuhiljaa mene etiäppäin.

Eilen harrastettiin lasten kanssa kulttuuria, kun käytiin Kymen Kotkien kanssa katsomassa Kotkassa Koirien Kalevalaa. Lapset tykkäsvät kovasti niin linja-automatkasta kuin teatteristakin. Vähän vaikutti, että linjurikyyti voitti teatterinkin! Mukava reissu kaikin puolin, sai Hannakin laatuaikaa yksikseen...