Asiallinen ja orientoitunut potilas

Nyt on muutama viikko tullut sulateltua lääkärin päätöstä, että jalka leikataan uudestaan. Jalassa olevat kuusi ruuvia ruuvataan päiväkirurgiassa pois pienten reikien kautta. Syynä, että kivut eivät ole kesän jälkeen juurikaan vähentyneet, vaikka panacodien rinnalle on otettu hermosärkylääke lyrica. Jotenkin tuntuu, ettei lyricalla ole mitään vaikutusta. Mutta kun panacodit jättää ottamatta, niin sen kyllä huomaa! Kokeilin olla ilman, niin ensimmäisen kuntoutuksen jälkeen ei meinannut päästä seuraavana päivänä ollenkaan liikkeelle! Testasin olla ilman panacodeja (niihin kuulemma jää koukkuun ja siksi otettiin lyricat käyttöön) mutta aivan normaaleista arkiaskareistakin suoriutuminen oli hankalaa. No, näillä mennään ainakin toistaiseksi, vaikka vahvojen lääkkeiden pitkäaikainen käyttö arveluttaa.
Jonkun näköistä rappeumaa jalassa on havaittavissa ja jotain immobilisaatio-osteoporoorisia. Eli saa nähdä, mitä tapahtuu kun ruuvit otetaan pois. Lääkärin mukaan saatetaan sohaista ampiaispesää ja kivut pahenevat. Tai sitten ei... Mutta jos kivut eivät ala vähenemään leikkauksen jälkeen, niin sitten mietitään luudutusoperaatioita. Joka tapauksessa tilannetta rauhoitellaan leikkauksen jälkeen ja kasseellaan. Eli kaikesta päätellen projekti jatkuu taas jonkun aikaa.
Tämän hetken arvaus on, että jalkaterään jää joka tapauksessa siinä määrin kipuja, ettei minusta ole "oikeisiin töihin" (tätä lääkäri ei suostunut kirjoittamaan!). Virallisemmin lausunnossa lukee, etten jatkuvasti kykene selviytymään fyysisestä jalkojen päällä tapahtuvasta raskasta kuormitusta sisältävästä työstä, tai sellaisesta työstä, jossa joutuu kävelemään huomattavia matkoja. Eli kun tämä projekti tuntuu venyvän, eikä minusta  lopultakaan taida olla niihin "oikeisiin töihin", niin hieman alkaa haiskahtamaan alan vaihdolta. Kun asiaa on jo jonkun aikaa sulatellut, niin ei vaikuta pelottavalta. Ehkä pikemminkin mahdollisuudelta. Mutta tämäkin asia lienee ratkeavan lähikuukausina. Suurin tekijä tässä on vakuutusyhtiö ja miten se suhtautuu. Minä olen kuulemma jo jonkun kuntoutustiimin huomassa. Tiedä mitä se sitten tarkoittaa.
Kuntoutus jatkuu edelleen pari kertaa viikossa ja lapset pakottavat käymään ainakin kerran viikossa  uimahallissa. Kotona sitten jumppailee sen minkä kärsii.

No näin se maailma taas yllätti: aamulla aloin kirjoittamaan blogia ja tauon aikana posti toi leikkausajan! Leikkaukseen pääsee 30.10. eli reilun viikon saa jännittää. Papereissa oli, että tälläisten pikkujuttujen jäljiltä tulee kahdesta kolmeen viikkoa sairauslomaa. No, saanen taas hieman epäillä...
Ruuvit ilmeisesti otetaan edellisten leikkausarpien kohdilta, eli reikiä tulee ihonsiirteiden kohdille. Mietityttää vaan että miten tuo "uusi" iho suhtautuu tikkailuun. Kaipa nuo tuolla sairaalassa tietävät mitä tekevät. Toivottavasti...

Yksi asia tässä ottaa päähän: lausunnossa oli "asiallinen ja orientoitunut potilas, normaali ruumiinrakenne".  Just, normaali...Sohvalla maatessa ja saaressa löhöillessä tupsahti reilut kymmenen kiloa painoa. Juu, ei päässyt liikkumaan, lääkkeet lihottaa, masentaa ja vituttaa... Tai sitten on vaan tullut ahneuksissaan syötyä ihan liikaa suhteessa laiskaan liikkumiseen! PRKL!!! :D

Poliisiasia

Nyt on kesä vaihtunut syksyksi ja nromaali arki astunut kuvioihin. Pienemmät lähti eskariin, vanhin kolmannelle luokalle ja rouva töihin. Ja minä jatkan sairauslomalla ainakin lokakuun loppuun. 

Kahteen otteeseen tuli käytyä kesän lopussa lääkärissä ja kahteen kertaan oli myös työkykykeskustelut. Toisella kerralla lääkäri jatkoi sairauslomaa lokakuun loppuun ja panacodin rinnalle määräsi hermosärkylääke lyricaa. Panacodista pitäisi kuulemma päästä pikkuhiljaa eroon, koukuttaa kuulemma. No, en tuosta koukusta tiedä mutta jos niitä ei syö, niin jalkaan koskee entistä enemmään. Huomaa milloin vaikutus alkaa lakkaamaan, ei tarvitse kellosta katsoa.

Kesällä pärjäsikin vähemmillä lääkkeillä kun ei ollut "pakko" tehdä eikä lähteä mihinkään, kuntoutusta lukuunottamatta. Kotonakin tuli jumpattua jalkaa sen minkä kesti. Ajattelinkin, että jos vähemmillä panacodeilla pärjää niin hyvä. Mutta kun tuo arki iski, niin huomasi ettei yhtään vähemmillä tule toimeen, joskus tuntuisi vaativan enemmänkin. Mutta josko nuo lyricat alkaisi auttamaan, kun saa nostettua annokset oikealle tasolle. Nyt ei vain tunnu sen suhteen kovin lupaavalta. Noh, aika näyttää...

Tänään sitten tulla tupsashti postissa, seuraavan kuntoutuksen maksusitoumuksen lisäksi, yhteydenottopyyntö poliisiin. Haluaisivat kuulla minua asianomistajana työtapaturmassani. Aluehallintovirasto teki tapaturmasta kesän alulla tutkintapyynnön poliisille, oli kuulemma sen verran paljon rikoksia tapahtunut. Viime viikolla täyttelin oikeusapuhakemuksen metalliliittoon, ylihuomenna kinkkailen poliisin juttusille. Yllättävän nopeaa toimintaa, kun aluehallintoviraston ylitarkastaja arveli että menee ensi vuoteen. Parempi tietysti että saa asian virallisen puolen hoidettua alta pois.

Työkykykeskustelua käytiin ja tultiin siihen tulokseen ettei tehtaalle ole vielä asiaa. Ei ainakaan niin kauaa kuin aamusta iltaan napostelee kolmiolääkkeitä. Sittenkin melko varmasti toiselle osastolle, koska ei tällä jalalla entisiä töitä tehdä. Aluksi ehkä jotain työkokeilua, muutamaa tuntia kerralla. Mutta saapas nähdä, johan vakuutusyhtiökin kehotti varmuuden vuoksi katselemaan koulutuspaikkoja. Ei toisaalta tuntuisi ajatuksena yhtään huonommalta. 

Kun nyt miettii paria kuukautta taaksepäin ja tämänhetkistä tilannetta, ei jalassa kovin paljoa ole tapahtunut. Liikkuvuutta on tullut jonkin verran lisää, mutta kivut eivät oikeastaan ole vähentyneet. Aamut ovat edelleen vaikeita, kun jalka on nilkasta alaspäin jäykkä kuin rautakanki, mutta toisaalta illalla koipea kolottaa kun on joutunut olemaan jalkeilla. Siihen väliin sitten mahtuu eri asteisia kipuja kävellessä. Noo, eipä ole tylsää... ;D

Ikään kuin lomailua

Heinäkuun alussa tehtiin perheen kanssa reissu Viron Pärnun kautta Latvian Jurmalaan. Matka oli varattu jo keväällä jolloin oli suunnitelmissa olla töissä tai paremminkin kesälomalla. No, eipä tullut jalka työkuntoon eli ei sitä oltu kesälomallakaan. Mutta matkaan lähdettin sillä ajatuksella että kunnon mukaan.

Eihän tuo autossa istuminen jalan päälle käy muuten kuin ettei aamulla uskaltanut ottaa panacodeja. Ei huvita ajaa perheen kanssa satoja kilometrejä pilleripäissään. Kun laivalle päästiin niin huomasikin ettei  niitä lääkkeitä ollut ottanut. Burana sai toimia ensiapuna että pääsi edes vähän liikkumaan laivalla.

Yhden Pärnussa vietetyn hostelliyön jälkeen suunnattiin Jurmalaan. Koko matkan tarkoitus oli mennä lasten kanssa Euroopan suurimpaan vesipuistoon ja tietenkin käydä hienolla hiekkarannalla. Hotelli oli muutaman sadan metrin päässä rannasta eli jopa minulle "kävelymatkan" päässä. Aamurutiineihin kuuluikin panacodit, kahvit ja tunnin päästä nilkuttamaan rannalle. Sinne suuntasimmekin kaikkina kolmena päivänä jotka Jurmalassa olimme, kelit ei vain olleet kovin aurinkoiset. Siitä huolimatta muksut pulskasivat meressä ja vatkasivat merilevän kanssa. Ranta oli jalan suhteen miellyttävä alusta kävellä, penkkejä ja kahviloita oli todella tiuhaan jossa sai huilata. Samoin oli asia pääkadun suhteen.

Lapset muistivat mainita useasti että ollaan menossa "euroopan suurimpaan vesipuistoon" ja sinne myös menimme. Lapset pulskasivat neljä tuntia ja itse tuli lilluttua seurana. Kokeilin varovasti uintia ja se joten kuten onnistuikin. Kun nilkka ei taivu suoraksi, niin se hankaloittaa hieman uimista. Käveleminen vedessä oli ihan oma kokemuksensa sinänsä. Sisemmän ihonsiirteen kohdilla veden vastus tuntui kuin veitsi olisi viiltänyt. Tuollaista tuntemusta ei jalassa ole vielä ollutkaan, vaikka aika moninaisia tuntemuksia on ollutkin. Eikä liukailla laattalattioilla paljain jaloin nilkuttaminenkaan mitään herkkua ollut. "Sotavammat" keräsivät kaiken lisäksi huomiota, ihmiset jäivät tuijottamaan jalkaa. Heh...

Hyvä reissu kuitenkin kaikkiaan. Lapset viihtyivät ja sehän on pääasia.

Eilen ajeltiin rouvan kanssa Joensuuhun ilosaarisockin avajaisklubille. Sulolle oli saatu hyvä esiintyjäkaarti aina Haloo Helsingistä Staminaan. Keli oli tosin sateinen, eli oli aika helmeä päästä keikan jälkeen hotellihuoneeseen suihkuun ja lakanoitten väliin nukkumaan.

Itse keikalla tälläisellä jalkavaivaisella on aika "mielenkiintoista". Koko ajan pelotti että hyppivä ja ryntäileva festariyleisö tallaa jalan päälle. No ei onneksi tallonut. Normaali rokkikeikalla hyppiminenkin on mahdotonta, ainoa liike on kun yrittää saada painoa jaettu jaloille jotka kipeytyvät paikoillaan seisoskelusta. Tällä kertaa edes anniskelualueella ei ollut pöytiä ja tuoleja. Teki aika tiukkaa olla tunnin kestävä keikka jalkeilla. Onneksi keikkojen välissä oli 45 minuuttia väliä jolloin sai lepuuttaa jalkoja. Eikä myöskään käynyt edes mielessä kävellä hotellille vaikka taksia jonottaessa joutuikin seisomaan sateessa. Normaalisti matkan olisi kävellyt pienemmässä ajassa kuin mitä meni taksia odotellessa. No, nykyään "normaali" on vähän eri asia kuin joskus ennen. Tai mikä nyt sitten on normaalia...

Aamulla edellisen illan seisoskelun löysi heti jalkeille noustessa. Kuuden askelen matka vessaan piti taittaa kolmessa erässä ja silti meinasi itku päästä. Miten helvetissä voikin nuo aamut olla välillä vaikeita? Joskus sohvalla maatessa, jalka koholla tyynyn päällä, miettii että eihän se enää niin kipeä olekaan. Mieli vain ikävästi muuttuu, kun lähtee siitä sohvalta liikkeelle.

Kesä on sinänsä mennyt aika lupsakasti. Mökillä ollessakin on osannut olla tekemättä oikeastaan mitään kun mitään ei oikeastaan pysty tekemään. Uistinta nyt pystyy vetämään ja sehän lapsille passaa kunhan on hyvät eväät. Grillauskin onnistuu jos pitää tuolin vieressä ettei tarvitse seisoskella.

Maanantaina taas fysioterapiaan ja sitten mökille. Josko vesi olisi niin lämminntä että voisi uida? Eppäillä soppii... ;D

Iloisia uutisia ja hautajaisia

Kuukausi sitten kuulin lääkäriltä ilouutisen: kuukuden päästä olet kunnossa eikä sairauslomaa tarvita enempää! Kyseinen lääkäri ei ollut leikannut kirurgi vaan erikoistuva, nuorempi kaveri.Hän oli katsonut aamuiset röntgenkuvat, katsoi jalkaa, pari kertaa puristeli ja totesi että hyvä on. Ei kylläkään kysynyt minulta miten onnistuu liikkuminen, onko kipuja tai oikeastaan mitään muutakaan. Minä olin hieman epäilevällä mielellä, että olisin heti juhannuksen jälkeen työkunnossa, mutta mikäpä minä olen ammatti-ihmisen kanssa väittelemään.

Vakuutusyhtiöstäkin soittelivat. Ihmettelivät, kun mitään muuta paperia ei ollut mennyt heille viimeisen lääkärikäynnin jälkeen, kuin sairauskassan varmuuden vuoksi lähettämä sairauslomatodistus. Eipä sieltä keskussairaalasta kyllä tullut kotiinkaan lausuntoa, yleensä se tulee muutamassa päivässä. Mikä lie hasardi käynyt...
Vakuutusyhtiöstä kyselivät myös koulutuksistani, olisiko jotain muuta uraa mahdollista suunnitella jos jalka ei kestä terästehtaan lattioita taaplata. Olenhan minä 20 vuotta sitten saanut kuorma-autokuskin paperit, tosin päivääkään en ole sen jälkeen ajanut kuormuria. Eli se taitaa olla pois suunnitelmista. Yksi vaihtoehtohan on että lähtee täysin uusille urille ja koulun penkille. Mutta se vaihtoehto on vasta yksi kaukaisista vaihtoehdoista ellei jalka ala pitämään kunnolla päällään. Kaikkeen kuitenkin kannattaa varautua eikä mitään vaihtoehtoa sulkea pois.
Kuntoutusta on nyt takana 18 kertaa ja kolme kertaa on tehty jo lihaskuntoharjoitteita. Jotenkin on tuntunut, ettei ne voimat ole kovinkaan paljoa hävinnyt. Mutta kun jumpparin kanssa on tehty niitä "oikeita" liikkeitä, eikä ole saanut huijattua tai autettua terveellä jalalla, niin kauhean heikkoa se tekeminen on. Kuvaava on, ettei kantapäätä meinaa saada irti lattiasta kun yrittää oikealla jalalla yksistään sitä nostaa. Liikkuvuus on hieman kuukaudessa parantunut mutta hidasta tuntuu olevan. Töitä töitä...

Kävin tällä viikolla työterveydessä kun keskussairaalasta ei tullut enää kutsua. Terrissä ei ollut juurikaan tietoa minun tilanteesta, mitä nyt olivat netistä ihalleen kauniita valokuvia. Lääkärin kanssa keskustelin tilanteesta, lääkäri tutkaili jalkaa ja tilasi sairauskertomukseni sairaalasta. Lääkäri kertoi kirjoittavansa lausunnon vakuutusyhtiölle lausunnon kunhan saa paperini ja jatkoi sairauslomaani elokuun alkupuolelle. Katsellaan taas elokuun alussa miltä tuntuu ja mitä tehdään.

Santtu 2007-2012

Maaliskuussa auton alle jäänyt Santtu päätti päivänsä eläinlääkärin toimesta viime viikolla. Jalka ei toipunut yhtään, päinvastoin kaikki lihakset hävisivät. Ei lerppu jalka koiraa itseään haitannut, mutta maata viistänyt jalka aukesi heti kesän alettua ja edessä olisi ollut tulehduskierre kaikkine lieveilmiöineen. Todella ikävä asia mutta sellaista se elukoiden kanssa on. Santun lopettaminen oli ollut mielessä jo pidempään, kun tuntui ettei jalasta tule enää kalua. Lapsille varsinkin asia oli kova paikka, ja tytöillä oli itku silmässä kun yhdessä luotiin hautaa umpeen.

Toivottavasti nämä ikävämmät uutiset alkaisi olla tältä erää tässä.

Väsähtänyt raaja

Kaksi viikkoa sitten sain kenkään laitettavan, mallin mukaan tehdyn tukipohjallisen. Liikkuminen helpottui mutta kivut sen mukana lisääntyivät. Ennen pohjallista kulkeminen rajoittui muutamiin kymmeniin metreihin kerralla, nyt matkaa taittuu parhaimmillaan muutama sata metriäkin.
Mutta voi helkutti että käveleminen alkaa koskemaan jalkaan! Varsinkin kun yrittää ajatuksen kanssa askeltaa oikein. Hieman helpompaa on tallustaa jalka vinossa mutta käsittääkseni nyt olisi takoitus opetella ja totutella kävelemään oikein. Jalka väsyy jo pelkästä paikallaan seisoskelusta niin paljon, ettei meinaa päästä enää uudelleen liikkeelle. Saatikka jos pienen kävelyn jälkeen hetken huokaisee.
Pari päivää on ollut viikon sisällä, että on "joutunut" kävelemään tai seisoskelemaan jonkun aikaa, vaikkakin on saanut aina välillä istahtaa. Seurauksena on ollut seuraavana päivänä se, ettei kipupurskahdukset ole talttuneet edes panacodilla. Jännä tunne, kun jalka on jotenkin yleisesti ottaen kipeä mutta aina jostakin purskahtaa sellainen kipupiikki joka säteilee polveen asti.

Jumpasta, lymfasta ja tukisukasta on ollut se ilo, että turvotus on aavistuksen verran laskenut. Ehkä osittain siksi varpaat ja nilkkakin on alkanut hieman paremmin liikkua. Turvotuksen laskun myötä ihonsiirteet ovat menneet hieman kurttuun ja nyt mietityttää että pesiytyykö noihin monttuihin jotain pöpöjä. Pitänee kysyä ensi viikolla lääkäriltä kun on röntgen ja lääkärin tapaaminen.
Jumpassa on nyt keskitytty liikuttamaan varpaita että jalkapohjan kaaren lihakset vahvistuisivat. Tuntuu oudolta kävellä, kun jalasta puuttuu liki kokonaan elastisuus. Varsinkin kun jalka väsyy, eikä siihen paljoa tarvita, kävely menee tökkimiseksi. Tänään jumppa jäikin liki kokonaan pois, kun jalka oli niin hiton kipeä toissapäiväisestä liikkumisesta. Pitäisi liikkua, mutta juuri sen verran, ettei jalka kipeydy liikaa. Siis vain sen verran että sitä pystyisi vielä jumppaamaan. Aika hakemista, että löytää tasapainon näiden välille. Varsinkin kun se kaikkein pahin kipu ja väsymys iskee yleensä vasta seuraavana päivänä. Jalkaa myös kuumottaa välillä, ihan kuin seisoisi toinen jalka kuumassa vedessä.

No, näillä mennään. Jalkaa pitää vain oppia kuuntelemaan. Eihän sitä tiedä vaikka se joskus alkaisi ennustamaan säitä! :D

Kenkä jalassa, jalka kengässä

Tiistaina proteesipajalta kävi kaveri sovittelemassa kenkään laitettavaa pohjallista. Hyvinhän tuo sopi kun repi lenkkarista kaikki irralliset osat sisältä pois. Jalkakin mahtui kenkään kun avasi kaikki nyörit levälleen. Mallin mukaan tehdyn pohjallisen avulla kävely muuttui heti paljon luontevammaksi. Pohjallinen tukee jalan holvia, joka on lässähtänyt ilmeisen lopullisesti.
Nyt on huomattavasti helpompi yrittää pitää polvi ja varpaat kävellessä oikeassa linjassa. Onkin aika vekkulia miettiä joka askeleella miten laitetaan kantapää maahan ja rullataan jalkaa kohti varpaita. Ja sitten kun tasaisesti koskee sekä ukkovarpaan että pikkuvarpaan kohdille, tietää askeleen onnistuneen liki pitäen oikein. Ja sitten taas uudestaan ja uudestaan...
Tänään kävelin Helsingissä rautatieasemalle hissun kissun sellaisen 15 minuuttia. Vaikka vähän ennen liikkeelle lähtöä tuli otettua panacod, niin istumaan päästessä piti jonkin aikaa huokailla ja etsiä sopivaa asentoa. Sitä ei junan penkissä ollut helppo löytää.

Tänään oli Helsingissä "Anna aihetta peukkuun-järjestötoimijat vaikuttajina sosiaalisessa mediassa"- seminaari. Paikalla oli loistavia puhujia mm. Teemu Leinonen Aalto-yliopistolta, Pauliina Mäkelä Kinda Oy:stä, Piritta Seppälä ja Jere Majava. Hyvä päivä, tuli paljon uusia ajatuksia. 

Onpa hauskaa, miten ihminen voi tulla hyvälle tuulelle siitä, kun saa TOISEENKIN jalkaan oikean kengän! :D

Kippeel jalal...

Nyt on reilut pari viikkoa tullut kinkattua geishakengän kanssa. Kuten arvelinkin, liikkumisen lisääntyessä myös kipuilut ovat lisääntyneet. Panadolilla, panacodilla ja buranalla on siivitetty päivää, yleensä aamusta iltaan.

Viikko sitten käpyteltiin kavereiden kanssa viikonloppu Rytöniemessä mökköstelyn merkeissä. Lapset viihtyi ja mukavaa oli kaikin puolin. Liikkuminen epätasaisilla poluilla otti jalan päälle aika kovastikin, kun vielä jokaisella askelella piti erikseen miettiä, mihin jalkansa laittaa. Hauskaa oli myös köpötellä aamulla pariinkin otteeseen ulkohuussiin. Tällä koivella ei voi tuotakaan hommaa jättää ihan viime tinkaan, saattaa joutua housupyykille! Kun kolme päivää tepsutteli poluilla, saikin maata maanantain sohvalla koipi tyynyn päällä. Näin se vain näyttää menevä.

Vappuilkamat paleltiin Simpeleen työväentalolla. Porukkaa oli toista sataa ja ihan hyvä tunnelma. Sunakin piti hyvän puheen.

Eilen juhlittiin Niinan synttäreitä hyvän ruoan ja vielä paremman seuran merkeissä. Nuoriso jaksoi lähteä jatkamaan kaupungille mutta maalla asuvat vanhukset suuntasivat kotia.

Fysioterapiassa käyn kerran pari viikossa. Jotain apua tuosta jumpasta on ollut, kun nyt saa melkein kaikki varpaat oikein kovasti yrittämällä lattiaan. "Nimetön" varvas vain on ihan "hönttö", siihen ei elämää ole saanut. Mutta jahka turvotuksen laskettua siihenkin jotain eloa tulisi. Lymfahieroja antoi kokeiltavaksi tukisukan joka aika hyvin poistaakin turvotusta. Turvotus toki palaa heti kun sukan ottaa pois. Mutta josko se siitä lymfahieronnan kanssa alkaisi poistumaan lopullisesti.

Kävelyn opetteluahan tämä omatoiminen jumppa suuremmalta osin on. Jotenkin tuntuu hassulta ettei enää edes muista, miten "oikeasti" kävellään. Ohjeena on, että kotona mahdollisimman paljon paljain jaloin kävelyä, että hermoärsykkeitä tulisi jalkaan. Tuntuu jännältä kävellä, kun jokaisen askelen yrittää ajatuksen kanssa saada menemään oikein. Yllättävän raskasta, myös henkisesti.

Vekkuli asia on tuo kivun kanssa eläminen. Jossain vaiheessa kotona maatessa kipuja ei kauheasti ollut, pystyi olemaan ihan ilman lääkkeitä. Mutta nyt liikkuessa se on mahdotonta, vaikka kivut tulevatkin enemmälti paikoillaan ollessa. Mutta tuohon kipuunkin näemmä tottuu ja osaa iloita siitä kun välillä ei koskekaan ihan niin paljon. Sekin lohduttaa, että yleensä kivut johtuva siitä, että jotain on tehnyt. Eli kipujen kanssa, pienin askelin kohti parempaa huomista.

Jouni kävi ropaamassa tänään veneen sähköjuttuja kondikseen. Ensi viikolla lasketaan vene vesille ja mennään viikonlopuksi mökköstelemään. Siellä sitä saa taas hyvää reeniä jalalle ja mielelle, kun kompastelee kivikossa. Mutta sitähän se jumppari suosittelikin!